Tammi on enemmän kuin puulaji

Tammi on erittäin suosittu puulaji kaskikalliiden ja kalliiden huonekalujen valmistamiseen. Tammea arvostetaan ominaisuuksiensa ja merkityksensä vuoksi. Voima, mahti, lujuus ja kestävyys ovat tammelle ominaisia sanoja.

tammi

Tammi ja Viro

Virossa tammi merkitsee paljon. Viro kuuluu tammen pohjoisimpiin kasvualueisiin. Tammimetsien ansiosta Viroon on kehittynyt rikasta viljelykelpoista maata. Tammia istutettiin aikoinaan pakanallisten pyhäkköjen ympäri.
Voimaa symboloivat tammenlehvät ympäröivät Viron kansallisvaakunaa

Viron tunnus

Tammi avustajana ihmisille

Ihmiset ovat käyttäneet tammea vuosisatoja eri tarkoituksiin. Merenkulun kehityksen myötä tammea alettiin käyttää myös laivojen rakentamiseen.
Kun tutkimme antiikkihuonekaluja, niin selviää että suurin osa niistä on tehty tammesta. Tämä ei ole sattuma. Lujuutensa ansiosta tammesta on tehty eniten huonekaluja sekä Euroopassa että Amerikassa. 

Laatta tammea
Maailmassa on yli kuusisataa tammilajia. Huonekalujen valmistuksessa käytetään kuitenkin kahta tammilajia, valkoista ja punaista. Valkoiseksi tammeksi Euroopassa kutsutaan metsätammea. Punainen tammi kasvaa pääasiassa Amerikassa, mutta joskus sitä näkee Euroopassakin. 

Tammi puu

Tammen puuaines on kova, huokoinen, mutta vahva ja lahonkestävä. Tämän vuoksi tammesta  on tullut suosittu käyttö- ja rakennuspuu. Tammesta valmistetut huonekalut ovat pitkäaikaisia ja oikealla hoidolla voivat kestää vuosisatoja. Tammen tekstuuri on hieno. Jos haluat nähdä puulle ominaisen pinnankuvion, niin tammi on oikea valinta. 

Tammi pöytälevy

Tammesta rakennetaan massiiviset ja lujat tuotteet, kuten portaikkoja tai seinäpaneeleja. Tammea on vaikea korvata viinien valmistuksessa. Viinejä ja konjakkeja säilytetään ja kuljetetaan tammitynnyreissä. 

×
Kiitos hakemuksestasi!
×
Kiitos tilauksestasi!
×
Kiitos viestistäsi!
Otamme sinuun yhteyttä pian.
×
Kiitos viestistäsi!
Otamme sinuun yhteyttä pian.
×
Lähetä postiindeksi
×
Pyydä valokuva
×
Ilmoita saatavuudesta
Ilmoitamme saatavuudesta välittömästi sähköpostitse heti, kun tuotetta on varastossa
Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla hyväksyt evästeiden käytön analyysi- ja mittaritarkoituksiin. Voit lukea Tietosuojakäytäntömme.