Keittiön työtasot
Keittiön työtasot ovat toinen Stragendo-erikoistumisalueista. Valmistamme työtasot tammesta, saaresta ja muusta varastossa olevasta materiaalista.
Tuotantoaika on noin viikko.
Tarvittaessa voimme leikata reikiä pesualtaalle ja liedelle.
Voimme valmistaa asennettavaksi tarkoitetun työtason (päällystetty öljyllä tai lakalla) tai voimme tehdä sinulle osan, jonka päällystät itse öljyllä.
Me viimeistelemme kaikki keittiötyötasot missä tahaansa haluammasi sävyssä. Tuotteen hintä ei riippuu valitusta sävystä. Poikkeukset: standardoimattomat monimutkaiset sävyt, patina, täysi musta.
Keittiön työtasot valmistetaan usein sormijatketuista liimapuulevyistä. Tähän on muutama syy:
1. Keittiön työtasot ovat usein pidempiä kuin kolme metriä.
Kolme metriä on usein täysisauvaisen levyn lopullinen pituus.
Sormijatketut levyt voi olla neljä metriä tai jopa viisi metriä pitkät.
2. Keittiössä on aina vettä, ja työtasojen pesualtaan ja lieden alle tarvitaan suuria aukkoja.
Nämä kaksi tekijää vaikuttavat suuresti puun vakauteen, mikä tarkoittaa, että luotettavuus ja lujuus ovat erittäin tärkeitä keittiön työtasolle.
Tällaisessa tilanteessa sormijatkettu levy on luotettavampi kuin täysisauvainen levy.
Vaihtoehdot

- Sahattu halummasi mittoihin

- Sahattu halummasi mittoihin
- Hiottu viimeistelyvalmiiksi
- Jyrsitty reunat (käsihiottu pehmät reunat)

- Sahattu halummasi mittoihin
- Hiottu viimeistelyvalmiiksi
- Jyrsitty reunat (käsihiottu pehmät reunat)
- Viimeistelty öljyllä/lakattu
Puulajit

Tammi on ollut vuosisatojen ajan yksi puunjalostuksen huippukumppaneista.
Monipuolinen, jalo rakenne, suuri tiheys, symboliikka - kaikki tämä tekee tammesta tärkeimmän puulajin huonekaluille länsimaisessa kulttuurissa.

Sisätilojen sisustamiseen käytetty saarni luo aurinkoisen, loistavan ilmapiirin, luonnollisen ympäristöön puun viehättävyydestä ja sen kyvystä heijastaa valoa.
Materiaalin tyyppi

Massiivipuu lankkupöytä

Täysisauvainen liimalevy

Sormijatkettu liimalevy
Pintakäsittely

OSMO, Borma Wachs

Mikä tahansa väri

Intensiiviseen käyttöön
✏️ 💵 Laskin keittiön työtasoille
Galleria projekteistamme
Kaikki galleriaTumma pähkina keittiön työtasot, 40x600x3000 mm. Valmistettu täyslamellisestä liimapuulevystä, viimeistelty luonnollisella öljyllä.
Eurooppalaisesta saarnipuusta valmistettu keittiön työtasot, 640x2700 mm. Täysisauvainen, leveistä laudoista. Hiottu viimeistelyvalmiiksi. Erikoinen reunajyrsintä.
Moniosainen sarja työtasolle, keittiösaarekkeelle ja seinälle. Kaikki on valmistettu täysilamellisistä liimapuulevyistä.
Keittiön työpöydän valitseminen – Päätetään yhdessä
Keittiön työpöytä on yksi kotiisi käytetyimmstä pinnoista — on todennäköistä, että keittiössä työtason vieressa menee enemmän aikaa kuin itse ruokapöydässä. Siksi on tärkeää, että työpöytäsi tuo sinulle iloa joka päivä.
Tässä on muutama vinkki, jonka avulla voit löytä täydellisen keittiön työpöydän:
1. Ajattele keittiön yleistä ilmettä
Minkäläisestä keittiöstä unelmoit? Tarvitsetko vain työpöydän tai onko sinulla tilaa myös keittiösaarelle?
2. Kuinka intensiivisesti käytät työpöytääsi?
Kokitko joka päivä muutama tunti tai lämmität vain satunnaista voileipää? Vastauksesi vaikuttaa tarvitsemasi viimeistelyyn.
- Kevyen käytön vuoksi luonnollinen öljy (puhdas tai puoliläpinäkyvä) on tarpeeksi riittävä valinta.
- Runsaan päivittäisen ruoanlaittoon tilanteissa valitse tiukempi viimeistely, kuten lattialuokkan öljy (Katso videotamme jossa vertaamme erityyppisiä öljyjä).
3. Haluatko vahvan, kiinteän näköisen pinnan? Jos kyllä, niin turvallinen ja tyylikäs vaihtoehto olisi 40 mm paksu liimapuulevy. Jos haluat kevyemmän, minimalistisemman ilmeen, 27 – 30 mm on aina hyvää vaihtoehto. Emme suosittele käyttää ohuempia kun 27 mm levyjä keittiöissä.
4. Oletko valmis virkistämään pintaa itse ajan myötä? Öljyn uudelleenkäyttö voi olla rauhoittava ja palkitseva DIY-tehtävä — teityn ajaan jälkeen pieni rituaali ilmiömäisellä tuloksella.
5. Tarvitsetko aukkoja tiskiallasta tai liettä varten? Jos tarvitset, sormijatketut paneelit ovat ehdottomasti kestävämpi ja luotettavampi vaihtoehto.
6. Onko keittiösi aika ajoin "vaaravyöhyke"? Jos ruoanlaittosi tulee pienen kaaoksen myöttä, harkitse saarnipuisen levyn käyttöä. Se on varastomme kestäväimpi puulaji, valitsemasi sen, et tarvii pelkää yhtäkään tilannetta.
7. Tarvitsetko apua asennuksessa?
Milloin keittiökalusteesi pääasennus tapahtuu? Tarvitsetko työtason asennusta samanaikaisesti vai myöhemmin? Varmista, että aikataulu sopii.
Ensi katsauksellä voi harkea monta kysymystä, mutta keittiön työtasollasi on keskeinen rooli jokapäiväisessä elämässäsi – on parempi miettiä asiat nyt kuin tehdä hätäisiä päätöksiä myöhemmin.
Stragendo on aina valmiina auttamaan sinua valitsemaan sinulle sopivan keittiön työtason.
Vuosien varrella oleme valmistaneet sadoille asiakaille työtasoja. Sen ansiosta olemme varmoja, että löydämme sinulle täydellisen työtason.
Usein kysytyt kysymykset ja vastaukset




Etkö löytänyt sopivaa luokkaa tai kokoa?
Modernia keittiötä on vaikea kuvitella ilman tilavia työtasoja. Keittiöpöydänkannet valmistetaan marmorista, kvartsista ja muista vastaavista materiaaleista. Ennakkoluulon mukaan puu ei kestä vettä, ja puinen keittiöpöydänkansi voi haljeta tai muuten vaurioitua helposti. Tämä ei ole totta. Jos puulaji ja pinnoite on valittu oikein, niin puinen pöydänkansi palvelee monia vuosikymmeniä.
Stragendolta voit tilata erilaisia tasoja, kuten tammesta, saarnista tai mistä tahansa varastossa olevasta materiaalista valmistettuja tasoja.
Me tarjoamme erilaisia puisten tasojen tilausvaihtoehtoja:
1. Me sahaamme osat liimapuulevystä antamiesi mittojen mukaan
2. Keittiötaso, jossa on lavuaariaukko (tarpeen mukaan) ja joka on pyöristetty, hiottu ja valmis pinnoitettavaksi
3. Öljytty/petsattu/lakattu asennusvalmis taso
Puisen tason hinta riippuu vahvuudesta, materiaalista ja työn vaikeudesta. Tämän vuoksi me laskemme hinnat aina tapauskohtaisesti. Lähetä meille haluamasi mitat ja skitsi sähköpostilla.
Stragendolta voi tilata useita erilaisia puupaneeleja - tammityötasoja, saarnityötasoja tai työtasoja, jotka on valmistettu mistä tahansa muusta puusta, joka on tällä hetkellä varastossa.